Puupylväät ammattitaidolla ja vastuullisesti

Jo vuodesta 1975

Pinar Oy on pylväiden vientikaupan ammattilainen. Pääasiallinen markkina-alueemme kattaa Skandinavian lisäksi myös muun Euroopan. 2000-luvulla olemme laajentaneet toimintamme myös Euroopan ulkopuolisille alueille.

Toimintamme juuret ulottuvat 1950-luvulle ja iloksemme voimme todeta, että joidenkin jo tuolloin alkaneiden liikeyhteyksien olevan merkittävä osa toimintaamme edelleen tänä päivänä. Uusien asiakassuhteiden solmiminen on meille haaste, johon vastaamme toimintamme jatkuvalla kehittämisellä.

Vastuullisesti

Yritys on sertifioitu PEFC puun alkuperästandardin mukaisesti ja puun hankintamme täyttää PEFC standardin vaatimukset.

Ympäristökysymykset ovat meille tärkeitä; haluamme olla vastuullinen ja aktiivinen toimittaja. Yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme, VR-Radan Haapamäen kyllästämön kanssa pyrimme huolehtimaan pylvään koko elinkaaresta ympäristökysymyksiä painottaen. Osoituksena tästä NRC-Group Finland Haapamäen kyllästämön toimintajärjestelmään kuuluvat ISO 9002-laatujärjestelmä sekä ISO 14001-ympäristöjärjestelmä.

Ammattitaidolla

Toimintamme lähtökohta on korkealaatuinen, asiakkaan tarpeisiin yksilöllisesti istuva, turvallinen tuote.

Parhaan ratkaisun tarjoaa kreosootti, kivihiilitervan tisle. Kreosootti tarjoaa puunsuojausominaisuuksiltaan pisimmän käyttöajan vaativimmissakin olosuhteissa. Kreosoottikyllästys tehdään rüping-prosessilla seuraavasti:

Pylväät esilämmitetään 50-70 °C lämpötilaan ennen kyllästystä.
Lämmönsäätöjärjestelmämme pitää kreosootin lämpötilan tasaisesti 105 °C koko kyllästysprosessin ajan. Kreosoottiöljyt täyttävät    WEI tyyppi B   WEI tyyppi C-standardien mukaiset vaatimukset.
Vesihöyryn ja alipaineen avulla tehtävä jälkikäsittely varmistaa käsiteltyjen pylväiden tihkumattomuuden.

Lataa esitteemme

highres-versiona tai
web-resoluutiolla